Salla-Maria Platania 26.04.2012 klo 20:23
Salla-Maria Platania
Salla-Maria Platania on nuori yliopisto-opiskelija, joka on heittäytynyt pizzabisnekseen italialaisen miehensä kanssa.Kun yliopistossa lehtikirjoittamisen kurssilla opetettiin pakinan kirjoittamista, meitä opiskelijoita varoitettiin siitä, että ironiaa ei Suomessa ymmärretä. Nyt olen sen huomannut. Viimeisimmästä kirjoituksestani saatiin aikaan melkoinen myrsky, vaikka minun oli tarkoitus kirjoittaa vain siitä, kuinka vaikea pienyrittäjän on pärjätä suurten ketjujen valtaamilla markkinoilla.
Lukiessani saamiani kommentteja olen kuitenkin pohtinut myös sitä, pitääkö yrittäjän kaikin keinoin pyrkiä miellyttämään kaikkia? Voiko kaikkia edes miellyttää? Ei tietenkään voi. Toiset asiakkaamme sanovat, että myymämme pizzapalat ovat valtavia. Joku söisi pizzapalojamme vaikka kolme. Jotkut eivät pidä italialaisesta pizzasta, vaan syövät mieluummin suomalaista versiota. Joillekin hinta on liian korkea, joillekin se on sopiva. Joidenkin mielestä se on edullinen. Kaikki on suhteellista ja tällä alalla vertailukohtia löytyy pilvin pimein.
Minusta yrittämisessä pitää olla jotain ideaa. Jos yrittää miellyttää kaikkia, koko yrittämisen idea katoaa. Meidän liikeideamme on valmistaa aitoa roomalaista pannupizzaa. Aitoon roomalaiseen pannupizzaan eivät kuulu jauheliha tai ananas. Eikä aito roomalainen pannupizza ole pyöreä, vaan suorakulmion muotoinen. Pyöreitä pizzoja saa joka paikasta, joten miksi meidänkin pitäisi valmistaa niitä? Roomalaista pannupizzaa ei myöskään syödä haarukalla ja veitsellä, vaan sormin. Eihän kukaan syö hampurilaistakaan sormin.
Oikeastaan meidän valmistamallamme pizzalla ei ole mitään tekemistä pyöreän pizzan kanssa. Se on aivan eri asia. Myös Italiassa. Valitettavasti en kuitenkaan ole niin nokkela, että keksisin tuotteellemme aivan oman nimen. Jos olisin kutsunut tuotettamme vaikkapa nimellä ”pannuzza”, olisimme luultavasti säästyneet monelta väärinkäsitykseltä.
Joka tapauksessa, vaikka olenkin viimeisimmällä kirjoituksellani tahattomasti loukannut joitakin lukijoita, olen sitä mieltä, että eri alojen yrittäjien on tärkeää tuoda näkökulmansa esiin. Ei yrittäjien kuulu tyytyä lajittelemaan kuittejaan pimeydessä, vaan osallistua aktiivisesti keskusteluun yrittäjien aseman parantamiseksi.
Meillä pienyrittäjillä on kuitenkin loppujen lopuksi kaikilla sama haaste: kuinka löytää asiakkaita jättiketjujen valtaamilla markkinoilla?
Kategoriassa: Raha ja liiketoiminta, Yrittäjän mietteitä, Yrittäjänuoret, Yrittäjyys ja julkisuuden hallinta, Yrittäjyys ja yrittäminen | Kommentteja 5
Kommentit
#1
Mervi kirjoitti 27.04.2012 klo 10:29:Oivoi, nyt alkoi kiinnostaa...Kirjoituksessa viittaat johonkin mielenkiintoiseen juttuusi, mutta mihin se on hävinnyt? Jäljelle on jäänyt vain sitä koskevat kommentit.
#2
Salla-Maria Platania kirjoitti 27.04.2012 klo 21:18:Koska monet lukijat ovat tulkinneet tekstiäni aivan väärin, olen nähnyt parhaaksi poistaa kirjoituksen kokonaan. Minun ei ollut tarkoitus loukata suomalaisia, olenhan itsekin suomalainen, ja rakastan muuten suomalaistakin ruokaa. Lisäksi pidän japanilaisesta, intialaisesta ja thaimaalaisesta ruoasta. Se, mistä en sen sijaan pidä, ovat einekset. Mutta nämä ovat makuasioita.
#3
Helen kirjoitti 27.04.2012 klo 22:03:Steven Elop haukkui johtamansa yrityksen tuotteet, tämä tyttö yrityksensä asiakkaat. Reipasta toimintaa!
#4
Salla-Maria Platania kirjoitti 27.04.2012 klo 23:32:Anteeksi nyt vaan, mutta minä olen aina kiittänyt ja ylistänyt asiakkaittamme. Jokainen asiakas on meille tärkeä!
#5
Viivi kirjoitti 28.04.2012 klo 13:47:En kyllä keksinyt, miten Salla-Maria olisi haukkunut yrityksensä asiakkaat.
Lisää kommentti
Kaapin perukoilta ihmisten ilmoilleMarja-Terttu Rantanen 15.03.2012 klo 09:43Asiakaskokemus InternetissäTetiana Denysova 22.11.2011 klo 10:40Hyvä vai paha sosiaalinen media? Erica Selin 25.02.2010 klo 14:52Media kuuntelee - kuka kertoo?Mari Vilska 29.10.2009 klo 12:37Bloggaajat - nykyajan vaikuttajatMarja-Terttu Rantanen 22.10.2009 klo 17:38Uusi yhteiskuntavastuun standardi tulossaKata Kiviluoto 28.04.2009 klo 12:24Yrittäjän tulee hallita julkisuuden pelisäännötPentti Salonen 14.01.2009 klo 14:56