Vau! Minustakin tuli yrittäjä!
Salla-Maria Platania 04.02.2012 klo 12:29Kategoriassa: Hyvinvointi ja terveys, Yrittäjän mietteitä, Yrittäjänuoret, Yrittäjyys ja yrittäminen
Salla-Maria Platania
Salla-Maria Platania on nuori yliopisto-opiskelija, joka on heittäytynyt pizzabisnekseen italialaisen miehensä kanssa.Yrittäjä on titteli, jonka kaikki voivat saada. Se ei ole samanlainen titteli kuin vaikkapa filosofian maisteri tai valtiotieteiden tohtori, joista paistaa läpi vuosikausien opiskelu ja tutkimustyö. Se ei kerro mitään ihmisen taustasta, mutta luonteesta se kertoo paljonkin.
Yrittäjä on rohkea, vähintäänkin yhtä rohkea kuin trapetsitaiteilija. Yrittäjäkin nimittäin tasapainoilee jatkuvasti ohuella langalla. Ketterimmät saavat paljon yleisöä. Kehnommat jäävät varjoon. Joillakin onnekkailla on allaan tukiverkko, johon pudota. Jotkut sen sijaan pamahtavat suoraan kovalle lattialle.
Yrittäjän oltava myös hiukan hullu. Osa yrittäjistä on luovia hulluja, osa puolestaan tekee vain hulluja päätöksiä. Usein jo pelkkä yrittäjäksi ryhtyminen on hullu päätös.
Tärkein yrittäjän ominaisuus lienee kuitenkin kekseliäisyys. Ilman kekseliäisyyttä ei nimittäin synny liikeideaa, eikä ilman liikeideaa synny yrittäjää. Norjalaisnuoret keksivät ommella hupparin ja collegehousut yhteen. Nyt OnePiece-haalareita käytetään Hollywoodissa asti.
Vaikka olenkin kotoisin eräästä pienestä keskisuomalaisesta kylästä, jossa yrittäjyys on arvossaan, myönnän, etten ole koskaan aikaisemmin ihaillut yrittäjiä. Vasta nyt, kun olen puolivahingossa päätynyt yrittäjäksi, olen alkanut ymmärtää, miksi yrittäjyys on niin hienoa ja tavoiteltavaa.
Toisaalta minua kauhistuttaa jokapäiväinen paperimyrsky ja hektisyys, joista olen viime aikoina saanut hyvän käsityksen. Toisaalta taas olen elementissäni kun juoksen tapaamisesta toiseen, vertailen eri vaihtoehtoja ja teen päätöksiä. Odotan jo malttamattomana avajaiskaaosta ja ensimmäisiä kohtaamisia asiakkaittemme kanssa. Innolla odotan myös ensiviikkoisia työhaastatteluita.
Tämähän on ihanaa! Yrittäjällä on nimittäin mahdollisuus vaikuttaa melkein kaikkeen! Voin omalla työlläni ja valinnoillani edistää monia niin arkisia kuin yhteiskunnallisiakin asioita. Voin ostaa vihreää energiaa, kierrättää, antaa hyvän työkokemuksen nuorelle, muuttaa ihmisten käsitystä italialaisesta pizzasta… Mahdollisuuteni ovat loputtomat!
Pikku hiljaa alan vakuuttua siitä, että yrittäjä on parempi titteli kuin mikään muu. Yrittäjä voi halutessaan muuttaa maailmaa.
Kategoriassa: Hyvinvointi ja terveys, Yrittäjän mietteitä, Yrittäjänuoret, Yrittäjyys ja yrittäminen
Kommentit
#1
Tatu Patronen kirjoitti 05.02.2012 klo 13:28:Onneksi olkoot yrittäjäksi tulemisesta! Hulluutta tässä hommassa tarvitaan koska ei tähän hommaan voi lähteä oikein rahan perässä.
#2
Salla-Maria Platania kirjoitti 05.02.2012 klo 14:45:Kiitos Tatu! Pelkän rahan takia ei tosiaan kannata yrittäjäksi ryhtyä, mutta hyvänä kannustimena se varmasti toimii yritystoiminnan alettua!
#3
jartsa kirjoitti 07.02.2012 klo 17:03:Tosiaan, onneksi olkoon, hauska kuulla vaikkapa vuoden parin päästä miten hommat oikeasti ovat menneet, parasta toivottelen ja ...
#4
Riitta -58 kirjoitti 08.02.2012 klo 00:11:Hei tuore yrittäjä, älä tarjoa tuotteitasi City Dealin lahjakorteilla, jos et ole paikan päällä lunastamassa lupauksiasi! Ostamani lahjakortin alkupäivä oli 18.1.2012, voimassa arkisin ja lauantaisin, mutta kun menin hakemaan pizzoja la 21.1.12, paikka olikin suljettu, lappu luukulla! Sitten vasta rumba alkoi, kun rupesin numerotiedotuksen kautta selvittämään "Kauniin Keittiön" puhelinnumeroa saadakseni selville, milloin kyseisestä paikasta voi ostaa jotain jopa 26 € arvoisella lahjakortilla. Seinällä riippuneen ruokalistan mukaan ei ole edes tarjolla sen hintaisia tuotteita.Tällaisella "palvelulla" tai ennemminkin sen puuttumisella ette taida kovin paljon tyytyväisiä asiakkaita saada. Jos joskus onnistun ne pizzat saamaan, toivoisin , että ne ovat firmastanne CD:n sivuilla olleiden kehujen arvoisia. Terveisin 30v ravintola-alalla työskennellyt, nykyään hoitoalalla oleva yrittäjä.
#5
Salla-Maria Platania kirjoitti 08.02.2012 klo 18:25:Riitta -58, pahoittelen, että sinulle on käynyt näin, mutta kyseessä ei ole meidän pizzeriamme, sillä avaamme toimipaikkamme vasta maaliskuun lopussa. Meidän pizzapaikkamme nimi on Pizzarium ja me emme aio jättää asiakkaitamme tyytymättömiksi. Voit tutustua nettisivuihimme osoitteessa www.pizzarium.fi.
#6
Enrico kirjoitti 16.02.2012 klo 20:12:Onnea ja menestystä! Vaihtoehtoja Turun varsin monotoniseen pizzeriaskaalaan tarvitaankin! Mielenkiinnolla odotan mitä pizzerianne tarjoaa.
#7
G-free kirjoitti 21.02.2012 klo 13:31:Hei Salla-Maria,
tuleeko teidän valikoimiinne gluteenittomat vaihtoehdot?
Onnea yritykselle!
#8
Salla-Maria Platania kirjoitti 21.02.2012 klo 17:28:Hei G-free!
Valitettavasti heti aluksi emme voi tarjota gluteenitonta vaihtoehtoa, mutta heti kun löydämme tarpeeksi maukkaan gluteenittoman reseptin, alamme aivan varmasti leipomaan ihanaa pizzaa myös keliaakikoille!
#9
Mikko kirjoitti 24.02.2012 klo 12:54:Onnea uudelle yrittäjälle! Koskas pizzeria avataan? Kotisivuilla ei mainita aikaa tai edes osoitetta.
#10
Salla-Maria Platania kirjoitti 25.02.2012 klo 12:01:Avaamme 28.3. Hansakorttelin uudistuneessa Kultatalossa! Emme ole vielä päivittäneet osoitetta sivuille, etteivät ihmiset lähtisi vielä turhaan etsimään :)
#11
Markku Jakobsson kirjoitti 05.03.2012 klo 02:32:Salla hei! Kilpailu laatupizzeria-asiakkaista on Dennis´in Turussa kovaa. Pitkiä päiviä varmaan teettää. Pärjäätte laadulla ja erottuvuudella. Asiakkaita ja tsemppiä.
Toivoo eno.
#12
Salla-Maria Platania kirjoitti 08.03.2012 klo 20:18:Kiitos eno! Tervetuloa pizzalle!
#13
hyva ruoka kirjoitti 25.04.2012 klo 10:36:Juu hulluutta yrittäjyys vaatii - itse ryhdyin siihen toistmiseen ja miehenikin on ollut yksinyrittäjänä vuodesta 1990. Mutta on siinä haittansakkin - pienyrittäjyyttä ei meilläpidetä juurikaan arvossa. Esimerkiksi pankissa voi tulla ongelmia kun molemmat on yrittäjiä - ilmeisesti riskipisteet lasketaan niin että yrittäjine kohdalla tulee iso miinus. Tsemppiä tarvitaan.
Lisää kommentti