Viime vuoden lopulla mm. Sisäasiainministeriö, Poliisi, Verohallinto ja myös Suomen Yrittäjät aloittivat kampanjan harmaata taloutta vastaan. Otsikko oli harmaa talous – musta tulevaisuus. Aktiivinen aika kampanjassa on jo loppu, mutta esimerkiksi kotisivut ovat edelleen auki. Kampanja oli suunnattu erityisesti nuorille, mutta ainakaan minä en onnistunut välttämään kampanjan radiomainoksia. Sen verran nuori näköjään olen, että kanavat Voice ja NRJ kuuluvat verstaani radiosta.

Radiospoteissa lähes poikkeuksetta yrittäjä oli se, joka ehdotti pimeää bisnestä ja tämä sekä kummastutti että ärsytti minua suuresti. Arkielämän kokemukseni melkein kuudelta vuodelta kun on jotain aivan muuta. ”En mä tartte mitään kuittia” on tuttu lause siinä vaiheessa, kun puhun rahasta asiakkaan kanssa. Joku ei kehtaa suoraan kysyä, että tekisinkö pimeästi, mutta sitähän tuo lause tarkoittaa todellisuudessa. Kun olen tehnyt yrittäjänä vain tätä käsityöalaa, en osaa muista aloista sanoa, mutta verhoilijakollegat kyllä vahvistavat käsitykseni. Asiakkailla on monilla aivan vääristynyt kuva siitä, mitä on käsityöyrittäjän arki. Tai yrittäjän arki yleensä. Olenkin joskus yrittänyt palauttaa mieleeni, miten yrittäjyydestä ajattelin ennen kuin itse hurahdin tähän hommaan. Ymmärsinkö ollenkaan, mitä kaikkea yrittäjyys pitää sisällään? Tuskinpa.

Vastaukseni on aina, että en tee ilman kuittia. Selitys on aivan selkeä ja itsekäs. En ole rehellinen siksi, että olisi huolissani valtion verokertymästä, vaan siksi, että teen omaa tulevaisuuttani tässä samalla. Jokainen ropo, joka liikevaihtoani kasvattaa, on mukana tulevassa eläkkeessäni. Sitä paitsi haluan nukkua yöni hyvin ilman pelkoa verottajan pistokokeista tms.

Normaalissa kaupassa minulla arvonlisäveron osuus pyörii satasen kahta puolta, joten isosta rahasta ei puhuta asiakkaallekaan. Sen sijaan jälkien peittelyä pitäisi tehdä aika paljon. Tilaan kankaita tukusta, ostan tarvikkeita, hoidan kuljetuksia, mutta jos kassaan ei kerry samassa tahdissa tuloja, niin pitäisi olla aika sokea, jotta tämä ei kirjanpidossa näkyisi.

Henkisellä puolella syyni onkin sitten vähän ylevämpi. Minä olen ylpeä ammatista ja ammattitaidostani ja työn tekeminen pimeänä olisi työni väheksymistä. Haluan laittaa korjaamaani nojatuoliin sisälle käyntikorttini merkiksi siitä, että minä olen työn tehnyt. Kun teen työtäni, olen vakavissani. Ei tämä ole minulle mikään harrastus, vaikka se joskus on harrastuksesta alkunsa saanutkin. Nyt se on talouteni ainoa tulonlähde ja sillä yritän pitää myös lainanantajan tyytyväisenä.

Harmaa talous, pimeä tulevaisuus – kampanja ei syksyllä paljonkaan kiinnittänyt huomiota siihen, että yrittäjällä on oikeus olla rehellinen. Päinvastoin se leimasi yrittäjiä rikollisiksi ja ahneiksi. Olisikin ehkä paikallaan joku vastakampanja kertomaan, että valtaosa yrittäjistä tuntee yhteiskunnallista vastuuta ja hoitaa velvollisuutensa. Köyhempänä, mutta ainakin hyvin levänneenä.