aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

Kuljetusyrittäjiä kahlehditaan

Heikki Mäkinen, varatuomari, Länsi-Turunmaan vpj. 12.05.2010

EU-parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan huhtikuun lopun äänestyksessä enemmistö katsoi, että yrittäjiä ei voi jättää maantieliikenteen työaikadirektiivin ulkopuolelle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuljetusyrittäjät pakotettaisiin enintään 48 viikkotunnin työaikaan.

Mikäli valiokunnan enemmistön kanta jää lopulliseksi, eivät kuljetusyrittäjät saisi tehdä yrittäjille kuuluvia tehtäviä 48 viikkotunnin täytyttyä. Niinpä esimerkiksi kirjanpidon tai muiden paperiasioiden hoito ja auton huoltotyöt olisi kielletty normaalin työajan jälkeen.

Liikenneturvallisuuden edistämiseksi maantiekuljetuksiin on säädetty ajo- ja lepoajat, jotka koskevat kaikkia kuljettajia. Myös kuljetusyrittäjät ovat sidottuja niihin. Säädösten noudattamista myös valvotaan ajopiirtureilla.

Työaikadirektiivin tarkoituksena taas on varmistaa, etteivät työntekijät joudu tekemään töitä enempää kuin haluaisivat. Tällä perusteella ei kuitenkaan ole mitään merkitystä kuljetusyrittäjien kohdalla.

Kuljetusyrittäjien tulee toki voida hoitaa yritystoimintaan kuuluvat tehtävät silloin kun se heille parhaiten sopii. Auton ratissa niitä ei voi hoitaa. Valiokunnan enemmistön kanta on tekemässä kuljetusyrittäjistä lainrikkojia, jos yritystoimintaan käytetään liikaa aikaa.

Valiokunnan enemmistön kanta sotii pienyrittäjyyttä ja yrittämisen vapautta vastaan. Erityisesti Suomessa tällä asialla on erittäin suuri merkitys, koska meillä 70 % kuljetusalan yrityksistä on pieniä yhden tai kahden ajoneuvon yrityksiä.

Kansainvälinen Maantiekuljetusjärjestö IRU on jo huomauttanut, että kuljetusyrittäjien sisällyttäminen työaikadirektiivin piiriin voi aikaansaada suuren työttömyysriskin itsenäisille kuljetusalan pienyrittäjille. Myös Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL on ollut asiassa aktiivinen.

Omituiseksi asian tekee vielä se, että valiokunta on jo kertaalleen viime vuoden syyskuussa äänestänyt asiassa ja silloin kanta oli aivan toinen.

Lopullisen päätöksen asiassa tekee EU-parlamentti kesäkuussa. Toivottavasti silloin voittaa EU-komission ja Suomen hallituksenkin kanta siitä, että kuljetusyrittäjät vapautetaan lisärajoituksista.


änkyrä 17.05.2010

Kuljetusyrittäjienkin pitää ymmärtää, ettei kukaan halua maanteille 30 tuntia putkeen kofeiinitablettien voimalla ajaneita, väsymyksestä sekopäisiä kuskeja. Se että joku on yrittäjä ei tee hänestä supermiestä.


Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

tukiverkko