Suuret jyräävät pienet. Isot valtiot eivät kuuntele vähäväkisempiä valtioita. Euroopan unioni kuuntelee vain mahtimaita. Suuryritykset sanelevat ehdot, jotka kuristavat pk-sektorin hengiltä. Tämäkö on totuus Brysselistä?

Sanahelinää?

Olen runsaat kaksitoista vuotta seurannut päätöksentekoa EU:n pääkaupungissa ja kuunnellut myös käsityksiä pk-yritysten kohtelusta unionin toiminnassa. EU-johtajien puheissa ja päätöslauselmissa, komissiossa, neuvostossa ja parlamentissa aina muistetaan mainita, että maanosamme kasvun ja työllisyyden kannalta keskeisintä on pienen ja keskisuuren yritystoiminnan edellytysten parantaminen. Onko tämä sanahelinää?

Juuri nyt elämme kriittisintä aikaa kaiken yritystoiminnan osalta. Avainkysymys on, kykeneekö rahoitussektori lähitulevaisuudessa investoimaan kasvaviin yrityksiin. Jos ei kykene, menettää moni muu yritystoiminnan turvaamiseksi rakennettu asia merkityksensä.

Mutta takaisin ensimmäiseen kysymykseen: sorsitaanko EU:ssa pieniä? Vastaus on selkeä: ei.

Isoja laitetaan ahtaalle

Euroopan unionissa kohdellaan armottomasti suuria. Tämä koskee sekä yrityksiä että jäsenmaita. Saksan ja Ranskan edellytetään ratkaisevan maanosamme kriisin. Saksan odotetaan jatkossakin toimivan unionin maksumiehenä. Sama koskee suuryrityksiä. Microsoft ja Intel ovat saaneet kovaa kyytiä komission kilpailupolitiikan pääosastolta. Eurooppalaisista yrityksistä vaikkapa telealalla on Deutsche Telekom laitettu ahtaalle. Pieniä uudenteknologian operaattoreita ja kasvuyrityksiä suositaan.

Mihin perustuu moinen optimismi?

Suomalaisia vaikuttajia

Euroopan komissiossa ja parlamentissa ymmärretään, että uudet työpaikat syntyvät vain uusille kasvualoille ja että kyseessä ovat yleensä pienet yritykset. Koko kilpailulainsäädäntö ja toimialakohtaiset sääntelyt perustuvat tälle ajatukselle. Silti aivan olennaista on kertoa EU:n päättäjille, miksi juuri minun yritystäni ja toimialaani ei saa kuristaa hengiltä.

On ollut ilo huomata, että suomalainen yrityskenttä alkaa EU-jäsenyyden alkuhuumaa seuranneen hiljaiselon jälkeen palata vaikuttamaan Brysselissä päätöksentekoon. Suomen Yrittäjien Antti Neimala tekee ansiokasta verkostoitumis- ja vaikuttamistyötä – ja vielä naapurikonttorihuoneessa! Olennaista on, että meillä suomalaisilla on jotakin poikkeuksellista ja omaperäistä annettavaa. Ja sitähän meillä on. Eivät kai muutoin ulkomaiset televisiokanavat jonottaisi Yläneellä haastatteluja Wuotin Markulta!

Lobbaamista arvostetaan

Suorastaan kuluneelta kuulostaa puhe verkostoitumisen tärkeydestä. Se vain on ensiarvoisen merkityksellistä, varsinkin pienen jäsenmaan pienille yrityksille. Yrittäjä- ja toimialajärjestöissä suomalaisten mahti on usein kokoaan suurempi. Kun monesti yhteiset kannat muodostetaan yhteisymmärrysperiaatteella, saa suomalainen näkemyksensä läpi, kunhan perustelut ovat pitävät.

Sama koskee pk-yrittäjään suhtautumista Euroopan komissiossa. Suomalaiset yritykset ovat teknologisesti ja palvelukonseptiltaan kehittyneitä, ympäristönormien noudattamisessa parhaita sekä toiminnallisesti tehokkaita. Komission kilpailu- tai yritystoiminnan pääosastojen virkamiehet eivät ole kiinnostuneita kuulemaan tehottomien suuryritysten itkuvirsiä ja vaatimuksia toimialansa turvaamisesta. Kokemus ja on osoittanut, että suuryrityksen jäädessä polkemaan paikalleen se samalla polkee kohti turmiota.

EU:ssa päätöksentekoa valmistelevat virkamiehet ovat halukkaita kuuntelemaan innovatiivisia yrityksiä. Syynä eivät ole kohteliaat eurooppalaiset käytöstavat, vaan huutava tarve saada ensikäden tietoa yrityselämältä itseltään. Komission virkamiehillä ei ole yleensä kokemusta yritystoiminnasta – virkaan on tultu kilpailun kautta yliopiston penkiltä ja vastikään sisämarkkinoista vastaavassa tehtävässä aloittava on saattanut sitä ennen hoitaa kansanterveyteen liittyviä asioita. Asiantuntijoiden kuulemiseen on siis aitoa halua ja kiinnostusta. Siksi lobbaaminen Brysselissä ei ole epäilyttävää kähmintää, vaan toivottavaa, eurooppalaista lainsäädäntöä parempaan suuntaan vievää tärkeää edunvalvontatyötä.

Sitä työtä tekevät pk-yritykset ja heidän toimialajärjestönsä. Sitä tekevät myös suuryritykset, ympäristöväki, kansanterveysalan järjestöt, kuluttajaliike ja yksittäiset jäsenmaat.

Mitä siis yritän todistaa?

Eurooppalaisessa päätöksenteossa ja erityisesti päätösten valmistelussa mikään tai kukaan ei ole ainakaan lian pieni tullakseen kuulluksi. Ei pidä epäröidä oman näkemyksensä esiin tuomisessa ja tärkeän asian lobbaamisessa. Olennaisinta on, että lobbaajalla on jotakin uutta, poikkeuksellista sekä kasvua ja työllisyyttä eteenpäin vievää sanottavaa. Kokemukseni mukaan meillä suomalaisilla

Petri Lahesmaa
Kirjoittaja on turkulainen, joka toimii Infor Oy:n Senior Consultantinta Brysselissä.