Olen tyypillinen suomalainen tapakristitty. Kuten tapana on ollut, käyn joulukirkossa kuuntelemassa Luukkaan evankeliumin kahtakymmentä ensimmäistä jaetta. Niissä kerrotaan Jeesuksen syntymästä ja siitä, miten enkelit ilmoittavat paimenille suuren ilosanoman hänen syntymästään.

Joulu on pariin ylimääräiseen vapaapäivään ladattu ylitsepursuava kokoelma lauluja ja kortteja, glögiä ja pipareita, kukkia ja evankeliumia. Monelle joulu tarkoittaa kohtuuttomia odotuksia. Jo lokakuun numeroista lähtien sisustus- ja naistenlehdet pursuavat yliromantisoituja tarinoita unelmakoteihin rakennetuista unelmajouluista.

Marraskuisessa Kodin Kuvalehdessä kuvailtiin yhdenkin perheen joulua näin.

“ Metrisen hangen keskellä polkua valaisevat jäälyhdyt. Pakkanen huurtaa puut ja saa posket punoittamaan. Kotimme pariovet käyvät tiuhaan, sillä joulunviettoon saapuu monia sukulaisia. Talon kaksi kerrosta on pian vallattu; mummot ja mukulat jakavat huoneitaan. Pimeän saartaessa taloa laskeudumme jouluun saunanpuhtaina ja iloinen hälinä täyttää takan edustan. Jo nuorena toivoin saavani italialaisen, hälisevän ja eläväisen perheen ja kun nyt pysähdyn katsomaan näitä ihmisiä, ymmärrän. Minun unelmani on toteutunut.”

Muutama vuosi sitten joulun tv-uutisissa oli haastateltavana psykologi. Asenteellinen ja tuohtunutkin toimittaja kysyi häneltä, että eikö olekin kauheaa, miten jouluaattoiltana 30.000 suomalaisnuorta viettää aikaansa irc-galleriassa.

“Ei“, vastasi psykogi, “he saavat viettää siellä aikaa ystäviensä kanssa. Muuten he joutuisivat olemaan yksin.”

Silloin kun Mikael Jungner oli vielä Yleisradion toimitusjohtaja, hän joutui puolustamaan kallista kuuluttajakäytäntöä. YLEä arvosteltiin siitä, että kello 23.30 studiossa istuu tv-kuuluttaja, jonka ainoa tehtävä on toivottaa katsojille hyvää yötä.

Jungner vastasi, että “300.000 tv-katsojalle kuuluttaja saattaa olla ainoa ihminen, joka toivottaa hyvää yötä.”

Jouluna yksinäisyys on erityistä. Meillä jokaisella on sukulaisia ja ystäviä, jotka viettävät jouluaan yksin. Meillä jokaisella on mahdollisuus olla heidän luonaan. Evankeliumi tulee kreikan sanasta ´euangelion´ eli hyvä sanoma. Meillä on vielä viikko aikaa kirjoittaa oma jouluevankeliumi - joulun hyvä sanoma - ja välittää se läheisillemme.

Kirjoita kortin sijasta joulukirje. Kerro kuluneesta vuodesta. Kerro tulevaisuuden toiveista. Kerro, mitä kirjeen vastaanottaja sinulle merkitsee. Jos olet huono kirjoittaja, soita. Jos olet huono puhuja, kuuntele. Kirjeesi tai puhelusi voi olla monelle vuoden paras joululahja.

Vuosi sitten vietimme jouluaattoa oman perheen kesken. Olimme juuri istumassa herkkuja notkuvaan joulupöytään, kun ovikello soi. Yksi poikiemme kavereitten äideistä kävi tuomassa meille itse leipomansa joulukakun. Oli iloinen yllätys, että hän oli joulun alla ajatellut meitä. Pikaiseen käyntiin kiteytyi koko joulun hyvä sanoma. Tärkeintä ei ole kullatut kuoret vaan hyvä tahto.

Juuso Enala
yrittäjä, asiantuntija